Harrilla on asiaa

Kaverini innoittamana päätin kirjoittaa fiktiivisen novellin kaveristani. Jokatapuksessa tämä on omistettu punatukkaiselle tytölle.

Vanessa

Vanessa on punatukkainen tyttö. Hän asuu suuressa kaupungissa, metsikön laidalla. Eräänä iltana Vanessa lähtee ulkoiluttamaan koiraansa, aivan kuin muinakin iltoina. Tässä illassa on kuitenkin jotain, mitä muissa illoissa ei ole.  Tapahtuu nimittäin jotain odottamatonta.

Vanessalla oli oikeastaan vähän kiire, nimittäin täydellliset naiset alkaisi reilun vartin päästä. Vartti kyllä riitti normaalisti lenkkiin, mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu. Vanessa kiskoi eteisessä uutuuden kiiltävät punaiset Kontio kumpparit jalkaan ja hänen koirallaan Bobilla olikin jo oma-aloitteisesti hihna suussaan. Senkin höpsö, Vanessa totesi ja kiinnitti hihnan Bobin kaulapntaan. Vanessa katsahti eteisen naulakkoon, mutta päätti ettei pipoa ja hanskoja tarvittaisi nopealla lenkillä.

Mitään nopeaa juoksulenkkiä ei ollut tarkoituskaan vetää, vaan kävellä kierros läheisessä metsikössä.

Oli tammikuinen ilta ja hienot lumihiutaleet leijuivat hiljalleen maahan. Osa hiutaleista päätyi Vanessan kiharaisille hiuksille. Hiutaleet eivät sulaneet, mutta eivät myöskään pudonneet. Ne tarttuivat Vanessan hiuksiin ja kiiluivat kuin pienet heijastimet katuvalojen loisteessa. Vanessa oli jo vakiolenkkinsä puolivälissä, kun terrierinsä bob pysähtyi äkisti polun reunaan ja alkoi haukkua. Vanessa yritti tuijottaa metsään, valaistulta polulta, muttei nähnyt siellä mitään. Bob veti kuitenkin hihnasta ja olisi väkisin tahtonut mennä katsomaan lähempää, mitä ikinä näkikään. Vanessa yritti siristää silmiään ja otti askeleen polulta metsän suuntaan. Hän otti vielä toisen askeleen ja samassa hänen jalkansa luisti ja hän putosi. Oikeastaan hän valui jyrkkää rinnettä alaspäin reilun metrin, sitten hän si jalknsa tarttumaan johonkin puuhun tai kiveen, mitä hän ei pimeässä nähnyt. Ironista kyllä, bob haukkui edelleen rinteen yläpäässä, polun reunassa. Vanessa ei edelleenkään nähnyt pimeässä mitään ja yritti kiivetä takaisin polulle. Samassa hän tunsi, kun jotain kylmää osui vasten paljasta ihoa. Pakkaslunta oli mennyt hänen saappaaseen ja nyt se suli ikävästi vasten paljasta nilkkaa. Vaneessa kirosi mielessään ja ehkä hieman ääneenkin, kun hän punnersi itsensä lumisesta rinteestä takaisin ulkoilupolulle. Vanessa oli vasta puoliksi polulla, kun hän erotti jonkin tumman hahmon seisovan polulla, hänen vasemmalla puolellaan.

Polulla seisoi tummin pukeutunut mies. Vanessa kääntyi katsomaan kohti auttavaa kättä, johon hän empimättä tarttuikin . Mies virnisti ja sanoin: ” kaltaisesi neidon ei ole sopivaa ryömiä tuollaisissa paikoissa”.

Vanessa yritti olla vakavana, mutta hän alkoi nauraa.

Olen muuten Alexander, mies sanoi ja ravisti kevyesti lumihiutaleita Vaneessan hiuksista.

Vanessa vastasi: “olen vanessa ja tapanani ei ole ryömiä tuollaisissa paikoissa, mutta kun jalka lipesi”

Alexander kumartui ja tarttu Vanessaon oikean jalan saappaaseen ja alkoi käännellä sitä. Sattuuko Alexander kysyi ja katsoi vanessaa suoraan silmiin. Vanessa hymyili ja totesi ” saapas on ihan kunnossa, sitä ei sattunut” .

Alexander irroitti otteensa ja totesi” neiti taitaa olla myös kunnossa”.

Vanessa oli todellakin kunnossa, mitä nyt sulava lumi vasemmassa saappaassa pisteli ikävästi.

Minun on nyt metävä, mutta ehkä törmäämme täällä huomenna, sanoi Alexander.

Ehkäpä totesi Vanessa ja katseli loittonevaa hahmoa, joka oli tyylikkäästi pukeutunut mustiin. Ainoastaan pinkki pipo pisti silmiin ja tupsu joka keikkui askelten tahdissa.

Vanessa suuntasi kotiin ,ihmeen vähäeleisen Bobin kanssa ja ehti juuri sopivasti näkemään suosikkisarjansa uusimman jakson.

Tälläkertaa käännössanat saa aerosmithin hitti Cryin.

Niin aikoinaan, kun näin sut ensikertaa

jotenkin sinuun mä ihastuin

ja myöhemmin, kun päädyttiin samaan firmaan

jo suhun tutustuin ja rakastuinkin

Mut toisen oot, mä sitä tiennyt en

kunnes, kunnes, kunnes kerroit mulle sen

Nyt mä itken yksin vuokses, kun en pääse enää luokses

tää rakkaus onkin niin kovin raastavaa

Silloin ennen saavuin luokses ja teinkin kaiken vuokses

on elämä sittenkin varsin haastavaa

Nyt ei juttu tää naurata, erityisesti mua

vaik yritän unohtaa, kaipaan aina vaan sua

Niin vieläkin mä kaipaisin sinne luokses

vaikkei me koskaan, pari oltukaan

mut kuitenkin, tein silti paljon vuokses

ja nii yhä vieläkin, toki tekisin

Mut poissa oot ja unohtanut jo mut

miten, saisin mielestäin, pois myös sut

Nyt mä itken yksin vuokses, kun en pääse enää luokses

tää rakkaus onkin kovin raastavaa

Silloin ennen saavuin lukses ja teinkin kaiken vuokses

on elämä sittenkin varsin haastavaa

Nyt mä itken yksin vuokses, kun en pääse enää luokses

tää rakkaus onkin kovin raastavaa

Silloin ennen saavuin lukses ja teinkin kaiken vuokses

on elämä sittenkin varsin haastavaa

Sä toisen oot ja unohdit mut kokonaan

enää en elämän rippeitä kokoon minä saa

Jos vaan saisin tulla luokses, voisinko tehdä jotain vuokses

rakkaus on sairaus kovin katala

Sotaan lähtisin vaik vuokses, mut en pääse koskaan luokses

on oloni surkea ja niin hatara

Nyt mä itken yksin vuokses, kun en pääse enää luokses

tää rakkaus onkin kovin raastavaa

Silloin ennen saavuin lukses ja teinkin kaiken vuokses

on elämä sittenkin varsin haastavaa

Lupasin viimeksi keskittyä johonkin ajankohtaiseen tai yhteiskunnallisesti merkittävään asiaan, mutta tämä kikirjoitus täytyy laatia nyt. Olen siis ainakin suunnitelmissani kirjoittamassa kirjaa, mutta se on johtoajatusta lukuunottamatta hyvin alkutekijöissään. Nyt kuitenkin seuraa katkelma kirjasta ja se on julkaistava nyt, sillä näin viimeyönä unen, tai siis kirjan päähenkilö Hannu näki.

Uni

Hannu avasi hitaasti silmänsä ja totesi heränneensä totutusti omasta asunnostaan ja omasta sängystään.

Poikkeavan tilanteesta teki se, että Hannu oli nähnyt unta tai ainakin tälläkertaa muisti tarkasti näkemänsä unen. Unen tapahtumat sijoittui Hannun 30-vuotis syntymäpäiville, joskin unessa miljöö oli muuttunut.

Oli elokuinen ilta, ilma oli ihmeen tyyni ja lämmin. Hannu kilisteli kuohuviinilaseja ystäviensä ja kavereidensa kanssa, olipa joukossa jokunen puolituttukin. Hannu koitti ottaa ilon irti illasta ja seurasta ja hetkittäin siinä onnistuikin. Alitajunnassa kuitenkin painoi se seikka, että toisin kuin aiempina syntymäpäivinä, ei Jaana muistaisi häntä tänään millään tavalla.

Ilta alkoi hämärtää, oikeastaan oli jo pimeää, kun ulos sytytettin nuotio ja nuotiolla paisteltin makkaraa. Juhlavieraista ensimmäiset oli jo poistuneet, mutta mut istuivat pitkillä penkeillä, jotka oli tuotu juhlien ajaksi Hannun sedän mökille. Hannu oli kaatelemassa juuri lisää juomia laseihin, kun kuuli ison auton lähestyvän ja pian näkyikin varsinainen näky. Mökin pihaan kaarsi limusiini, oikeammin Hummerilimusiini, joka oli valaistu reilummin ja näyttävämmin, kuin keskivertojoulukuusi. Hannu oli hieman epäuskoinen, sillä ei odottanut enempää vieraita, eikä osannut aavistaakaan ketä autosta pian rantaan astelisi.

Myöhäiset vieraat paljastuivat varsin pian Hannun työtovereiksi, jotka olivat päättäneet kuitenkin pistäytyä juhlissa. Hannu katseli autosta lappavaa porukkaa hieman toiveikkaana, vaikka tiesi sen olevankin turhaa. Jaanaa ei vieraiden joukussa näkynyt, miksi olisikaan.

Ilta jatkui, innokkaimmat ja uskaliaimat lauloivat terassilla karaokea, nuotio ja muutamat lyhdyt valaisivat muuten jo pimeäksi muttunutta rantaa. Ilta jailma oli kuitenkin lämmin, eikä sisätiloihin siirtyminen tullut edes mieleen kenellekkään. Hannu halusi kaiken hälinän keskellä istathtaa hetkeksi vieraiden joukkoon ja näkikin pitkän penkin päässä tyhjän paikan. Hannu istui alas katsomatta sen tarkemmin ympärillen ja päätti aloittaa keskustelun vieressä istuvan henkilön kanssa. Hannu kääntyi katsomaan oikealle ja ennenkuin ehti sanoa sanaakaan, kuuli nyyhkytystä vierestään. Samassa nyyhkytys vaihtui itkuksi ja Hannu tajusi istuvansa Jaanan vieressä. Kyyneleet virtasivat myös Hannun silmiin. Jaana sai itkultaan sanottua: Hannu, sun takia mulla on ollut vaikeaa, sun takia olen joutunutmiettimään tekemisiäni ja kulkemisiani. Ei tässä näin pitänyt mennä. luulin olevani vahvempi. Hannu ei saanut oikein sanaa suustaan, hän kietoi kätensä Jaanan ympärille ja yhdessä he alkoivat itkeä. He päivoivat päänsä toisiaan vasten ja pyytelivät vuoroin antteksi toisistaan. He itkivät, mutta eivät olleet oikeastaan surullisia. Suurin tunne oli varmasti helpotus, suuri taakkaoli pudonnut molempien hartioilta.

Aamun jo koitteassa ja sitkeimpienkin juhlijoiden mennessä nukkumaan, myös Hannu ja Jaana kuivasivat silmänsä toistensä hihoihin ja pitkästä aikaa hymyilivät toisilleen ja katsoivat toisiaan silmiin. Kaikki menneet oli unohdettu ja onni valtasi molempien sydämet.  Illan viimeiset viinilasit olivat pöydällä juomattomina.

Hannu nousi vuoteestaan ja mietti ihmeellistä untaan. Tämä pitäsi kai kirjoittaa ylös, tässä saattaa olla totuuden siemen. Tai ehkä tämä on enne ja jotain todella mukavaa tapahtuu lähiaikoina. Mene ja tiedä, mietti Hannu ja asteli suihkuun.

Pitäisi varmaan pohtia joskus yhteiskunnallisestikin tärkeitä asioita ja ottaa enemmän kantaa, mutte kirjoitan runon kuitenkin. Vaikka maailmalla sattuu ja tapahtuu, niin mitään sellaista ei ole hiljattain sattunut, mihin olisin innostunut välittömästi kantaa ottamaan. Kannanottoja luvassa lisää tulevana vuonna siis!

Aika parantaa

Aika parantaa haavat, niin sanotaan

Pitkä aika parantaa ruhjeet ja murtumat

Murtuneen sydämen parantaa aika,

mutta ei se tule koskaan täysin ennalleen

Ei nyrjähtänyt sydän tule täysin kuntoon,

niinkuin ei murtunut raajakaan, jälki jää

Olisin voinut olla parempi,

olisit voinut olla parempi

kummassakin on vikaa, olemme vain ihmisiä

olet toisen, aina ollutkin

et ollut minulle sopivin, et edes sopiva

Et ole täydellinen, et edes minun mielestäni

Miksi sitten sinua ajattelen, sinuun tuhlaan

voimavaroja ja uhraan ajatuksia

Lopulta päätin soittaa

ei pitänyt, en olisi saanut

et ollut paikalla, ehkä olitkin

ei vastausta, ei vastausta

Soitin uudelleen ja taas

lopulta vastasit, särkyvällä äänellä

heikolla linjalla

Ei minulla oikeastaan asiaa ollutkaan

Halusin vaan varmistaa, ettet ole kaukana

liian kaukana.

Synkkä on syksy ja ajankohtaisia aiheitakin vilisee lehtien otsikoissa runsaasti. Niistä kuitenkion viis, nimittäin haluan kirjoittaa muutaman sanasen kirjjoista tai paremminkin teoksista. Erityisesti sellaisista teoksista, jotka olen lukenut ja jotka ovat tehneet minuun vaikutuksen.

Novellikirjallisuuden eräs kiistaton klassikko on Italialaisen Giovanni Boccacion teos: Decamerone. Teoksen novellissa: metsästyshaukka, metsästäjä valmistaa rakkaasta ja tärkestä metsästyshaukastaan aterian tavoittelemalleen naiselle. Tämä tarinan yllättävä käänne on nimetty Haukka-kohdaksi ja myöhemmin kaikkien teosten yllättävistä käännekohdista on alettu käyttää termiä Haukka-kohta. Tarina on hieno ja käänne myös, kannattaa tustustua.

Nykyään kaikki on suurempaa ja hurjempaa, kuin 1300- luvun Italiassa. Niinpä olen itse nimennyt, erään uudemman merkkiteoksen pohjalta kirjallisuuden analysointiin uuden termin. Ns. rotta-kohdan. Teos on tietenkin Bret Easton Ellisin Amerikan Psyko. Aivan uusinta uutta ei teos tietenkään edusta, mutta huomattavasti modernimpaa kirjallisuutta, kuin Decamerone. Amerikan Psyko on hyvää ajankuvaa juppien aikakudesta, onhan se julkaistu 1991. Vaikka teos periaatteessa keskittyy juuri nousukkaiden ja juppien turhamisuuteen ja kerskakulttuuriin, se haijastelee myös sitä valinpitämättömyyttä ja säälimättömyyttä, mihin nykyihmiset niin usein syyllistyy. Heikkoja ja köyhiä ei auteta, keskitytään vaan omaan hyvinvointiin ja omaisuuden kerryttämiseen.

Mainitsemani ja kehittämäni rotta-kohta ei oikeastaan liity tuohon talouteen ja rahan valtaan, eikä edes valinpitämättömyyten kanssaihmisiä kohtaan. Rotta-kohta on mielestäni se kohta teosta, mikä ällöttää eniten. Se kohta kun väkivallalla, tappamisella ja verenvuodatuksella on saavutettu eräänlainen huippu.

Vakivaltaa ja veren vuodatustahan kyseinen teos sisältää ja runsaasti. Mietin kirjaa lukiessani, että miten sairas pitää kirjailijan olla, selalista keksiäkseen. Olen paljon maailmaa nähnyt ja kaikenlaista nähnyt, mutta jos jokin kirja saa minut voimaan pahoin, on jotain suurta saavutettu. Teos ja sen tarinat on sairaita, kuvottavia ja samaan aikaan kiehtovia. Ei kiehtovia siksi, että niitä haluaisi nähdä. Kiehtovuus liittyy kirjailijan sairaaseen mieleen ja käsittämättömään mielikuvitukeen, mitä tulee väkivallalla ja verellä mässäilyyn, kidutuksesta puhumattakaan.

Kehittämäni rotta-kohta löytyy teoksesta varsin helposti. En käy sitä tässä yhteydessä selostamaan yhtään tarkemmin, koska se kuvottaa minua. Ei ole kyse siitä, etten jaksasi palata tuohon kohtaan teosta, vaan siihen etten halua palata. Tulen kyseisen teoksen ja erityisesti rotta-kohdan muistamaan lopun elämääni, halusin tai en. Kiitos ja kunnia tästä silloiselle työkaverilleni, joka suositteli lukemaan teoksen. Miksiköhän hän teki niin, olisikohan hänkin psyykkisesti sairas, kuten kirjailijan on täytynyt olla?

mutta teen sen nyt pois kuleksimasta. Tai runohan tämä toistaiseksi on, kun ei ole sävelmää!

Naispaholainen asuu Hyvinkäällä!

Naispaholainen asuu Hyvinkäällä

ja sehän on ironista

Mut pahalaa ei löydy kartalta, eikä

navigaattorista

Naispaholainen asuu Hyvinkäällä

ja siellä tapaat hänet kyllä

hän näyttää viattomalta

mut on sydämestään kylmä

Hän ei juuri katso silmiin

silmät on sielun peili

hän siulun myi jo aiemmin

ja pääsi luciferin leiriin

Naispaholaienen asuu Hyvinkäällä,

mutta poikkeaa toisinaan täällä

On ulkokuoreltaan ehkä lämmin,

mutta sydän korvattu jäällä

Naispaholainen asuu Hyvinkäällä

hän esittäytyy ystäväksi

kun selkäsi käännät hän puukottaa

sen hän saanut on tehtäväksi

Kissanpentujen tappaminen on

hänen mielihuvitusta

ei heti voisi hänestä uskoa,

kun on vailla mielikuvitusta

Naispaholainen asuu Hyvinkäällä

hän ei rakasta edes lastaan

hän kaiken tieltään tuhoaa

rakastaa itseään ainoastaan

Jos kerran häneen törmäät

tulet huomaamaan sen kyllä

Hän on pukutunut mustaan, on mustat

nahkasaappaat yllä

Hän ei koskaan ole julma

hän kaiken kiistää kyllä

mut hän siulun sulta riistää

ja pitää kulissia yllä

Naispaholainen asuu Hyvinkäällä

siis vältä hänen seuraa

vaik hän hymyilee viettomasti

vasen käsi teurastaa peuraa

Naispaholainen asuu Hyvinkäällä

ja hän hymyilee viattomasti

mutta älä mene ansaan

Se koituu sun kuolemaksi!

Nyt kerronkin opettavaisen tarinan. Tämä ei ole täysin omasta päästäni, tunnustettakoon, mutta omin sanoin kuitenkin kerrottu

Amerikkalainen bisnesmies suoraan Manhattanilta sai jonkinlaisen hermoromahduksen. Pörssikurssit laski ja miehen omaisuus hupeni hetkessä. Kaikkea ei tietenkään menetetty, mutta stressi oli kova ja lääkäri määräsi miehen lepoon. Lepo piti tapahtua kaukana pörsseistä ja muista stressin lähteistä. Mies matkustikin pieneen kylään Havajille. Tuolla merenrantakylässä mies majoittui rantabungaloviin ja tutustui paikalliseen kalastajaan.

Kalastaja heräsi joka aamu 8 aikohin ja lähti veneellään kalastamaan. Hän viipyi kahdesta neljään tuntiin, miten sattui saalista saamaan. Kalastaja piti työstään, tai oikeastaan se oli hänelle harrastus. Hän kalasti verkolla ja joskus ongellakin ja sai riittävän elannon perheelleen. Joskus saalista tuli myytäväksi asti ja näin saatiin kaupungista hankittua myös tarvikkeita, joita kylässä  ei ollut.

Amerikkalainen seurasi kalastajan touhuja jonkin aikaa ja kertoi sitten uudesta ideastaan kalastajalle. Amerikkalainen ehdotti, että kalastaja viettäisikin merellä päivittäin 8 tuntia, näin hän saisi paljon isomman saaliin ja kalaa riittäsi myytäväksi päivittäin. Kalastaja ihmetteli, miksi hän näin tekisi? Amerikkalainen jatkoi, että kertyneillä rahoilla kalastaja voisi palkata työntekijöitä ja ostaa kalastusaluksen. Sitten kalastuksesta tulisi tehokkaampaa ja ammattimaisempaa.

Kalastaja ihmetteli yhä, miksi hän näin tekisi ja bisnesmies ideoi lisää. Saatuasi uuden kalastusaluksen miehistöineen toimimaan tehokkaasti ja tuottavasti, voisit lopulta irroittautua itse kalastamisesta. Miehistö hoitasi kalastustyön ja sinä voisit keskittyä voittojen keräämiseen ja firman johtamiseen.

Edellenkään kalastaja ei ollut täysin vakuuttunut suunnitelman nerokkuudesta ja sen tuomista hyödyistä. Amerikkalainen siis huomautti vielä, että kun toimeentulo olisi nyt turvattu voisi kalastaja sitten tehdä mitä vaan ikinä haluaisi. Hän voisi asua bungalovissa meren rannalla ja lähteä vaikka aamusella onkimaan ja soutelemaan.

Tarinan opetus oli, että älä tavoittle sitä mitä sinulla jo on

Lupasin aiemmin, että jätän melankoliset ja synkät runot syksyyn. No nyt on syksy ja siitä seuraa siis melankoliaa ja synkkyyttä.

Ystävä

En saanut susta ystävää, vaan kokonaan sut menetin

Ei mikään ole kestävää, mä lopulta sen käsitin

Rakkaus, tunne voimakkain, se kestää hetken vain

on toki tunne ihanin ja sinulta sen sain

Ei tiemme kohtaa milloinkaan, vaik muuta väititkin

en sentään sua inhoa, vaik poispäin katsonkin

Jos kohtaloa uhmaten, sut veilä tapaisin

niin anteeks saisit vääryyden ja sua halaisin

vaik sieluissamme katkeruus se yhä kasvaa vain

on anteeksanto tärkeintä, nyt minulta sen sait

Siis älä muista pahalla, mut muistat kuitenkin

on elämä tää hatara ja lyhyt muutenkin

Ja aika kultaa muistot, sen tahdon uskoa

niin ehkä vielä kerran ,voimme kaiken sopia

Anna anteeks minulle, myös kovat sanani

en tarkoittanut pahaa, vaik siltä kuulostin.

Sopisi tietysti jeesustelu hukkumistilastoista tai unettomista öistä. En lähde kuitenkaan siihen ,enkä mainites sanallakaan Norjan tapahtumista. En kerro myöskään synkkää runoa, niitä on luvassa syksymmällä, halusitte eli ette. Nyt kerron eräästä matkastani Lontooseen ja Pariisiin.

Minulla oli pitkäaikainen haave päästä Pariisiin ja nähdä Eiffel-torni, myös sisältä. Pariisiin ei vaan pääse halpalennoilla, eikä yöpyminenkään siellä ole erityisen edullista. Lontooseen oli kuitenkin matka varattu ja halpojen lippujen toivossa matka-aika oli venytetty viiteen vuorokauteen. Sainkin sitten jostain ihmeellisen ajatuksen, että kävisin Pariisissa, ollessani Lontoossa. Myös siskoni suostui järjestelyyn ja siis matkaseuraksi allekirjoittaneelle. Siskoni tekikin hieman ennakkojärjestelyjä, eli hankki netistä junaliput valmiiksi. Lontooseen lähdettiin huhtikuisena perjantaina 2010 ja Lento lähti siis Helsinki-Vantaalta, eikä Tampereelta. Saavuimme iltamyöhällä Lontooseen ja vakio ho(s)telliimme. Lauantaina kierreltiin kaupunkia, samoin sunnuntaina. Maanantaina oli pelipäivä.

Tiistaina, aamuvarhaisella sitten kävelimme siskon kanssa Metroasemalla ja odotimme aseman aukeamista. Heti ensimmäisellä Metrolla matkasimme rautatieasemalle ja jäimme sinne jonottamaan “tullimuodollisuuksiin”, olimme kuitenkin matkaamassa ulkomaille. Virkailijat katselivat hieman kummastuneina passejamme ja totesivat ääneen: “Finlandes”. Se oli kai kuitenkin vain vilpitöntä ihmettelyä, kun pääosa matkalaisista on Brittejä ja Ranskalaisia, osa heistä jopa päivittäisellä työmatkallaan.

Juna lähti aivan aikataulussaan matkaan ja päätin hieman levätä. Olin vielä hereillä kun saavuimme tunneliin, mutta harmikseni totesin sen olevan niin pimeä, ettei siellä erottanut oikeastaan mitään. Tasaisin välein näkyi “valo-opaste” huoltotunneliin, joka toimii myös mahdollisessa onnetttomuustilanteessa pelastustunnelina.  Suljin silmäni siis ottaakseni  pienet torkut, mutta sainkin herätä pian, sillä 50 kilometrin pituudestaan huolimatta, ei tunneliosuutta kauaa kestä. Kulkeehan juna kuitenkin 160 kilometrä tunnissa, myös säkkipimeässä tunnelissa.  Saavuimme aamupäivällä Pariisin pohjoiselle rautatieasemalle ja iloitsimme mielessämme yhteisvaluuuta Eurosta, olihan lompakoissamme jo kahta valuuttaa muutenkin. Totesimme todella olevamme Ranskassa, kun toiletin ja turisti-informaatiopisteen löytäminen tuntui mahdottomalta, jonkinlaisista opasteita huolimatta.

Löydettyämme paikallisen metroaseman suuntasimme laajan ja kaikenkattavan turistikartan avulla kohti Notre Damea. Nousimme maan pinnalle ja katselimme ympärillemme. Metron sekavuudesta johtuen päätimme suunnata Louvreen jalan ja näin myös teimme. Kiertelimme taidemuseon pihalla, mutta emme jaksaneet jonottaa sisään. Kaikkihan Mona Lisan viekoittelevan hymyn on nähnyt, tai ehkä se tosiaan onkin Leonardon oma virnistys. Päätimme jatkaa jalan kohti Eiffel-tornia. Torni löytyi yllättävän helposti joskin ennen tornia poikkesimme virvokkeella paikallisessa. Se näytti päällepäin tavalliselta kahvilalta ja sellaienn se kai olikin. Joskin epäilykseni heräsivät, kun tarjoilija ei sustunut myymään tiskiltä mitään vaan ohajsi meidät pöytään istumaan. Kysymykseen gas or without gas vastasin hetken mietittyäni, että juu kaasulla kiitos. Siis kivennäisvesi. Siskoni otti lisäksi kahvin. Juotuamme vedet ja kahvin saimme tarjoilijalta laskun ja se oli kohtuullinen 12,80€. Suuntasimme kohti Tornirakennelmaa siis.

Eiffel-torni näkyi jo kaukaa ja on kyllä hyvä maamerkki. Tiesin kyllä, että torniin on lähes ikuinen jono, mutten osannut kuvitellakaan kuinka kauan jonotus kestäisi. Ehkä tunnin tai puolentoista jälkeen olimme jo ostamassa lippua ja sitten jonotus jatkui. Reilu kahden tunnin jälkeen olimme hississä, matkalla kohti tasoa 2. Ravintola sijaitsee tasolla 1 siis. Katseltuamme maisemia tasolla 2 ja kieltämättä hieman uhkarohkeaa maalaria turvakaiteiden ulkopuolella. Päätimme jonottaa hissiin ja matkata tasolle 3. Tai siis minä päätin jatkaa, siskoni valitti janoa ja väsymystä ja palasi maankamaralle, vaikka olin ostanut molemmille liput 3. tasolle asti.

Loputtomalta tuntuneen jonotuksen päätteksi löysin itseni Otiksen hissistä matkalla korkeuksiin. Hissi kulki pimeässä “tunnelissa” ja kun se saapui lähelle 3 tasoa, kuului hississä kiljahdus, kun ihmiset näkivät ja tajusivat, kuinka korkealla olemmekaan.  Ja kieltämättä näkymät oli huimat. Tallinan tv-torni on toki korkea, mutta mutta ei se sentään vedä mitenkään vertoja, paitsi ehkä huojuvuudessaan. Huuipulla on sellainen buffet-tyyppinen piste, mutten jäänyt tutustumaan sen valikoimiin ja varmasti edullisiin hintoihin sen enmpää. Alhaalla söimme siskon kanssa paikallsiet makkaraperunat ja jatkoimme taas jalan matkaa kohti Riemukaarta. Riemukaarelta sukelsimme taas maanuumeniin ja ja hankimme metrolipun kohti Pohjoista rautatieasemaa. Lipunmyyjän mielestä sinne on ihan helppoa matkata ja osata. Itse emme olleet ihan samaa mieltä, mutta lukuisten metrojen ja linjojen vaihtojen jälkeen löysimmekin aseman.

Olimme sen verran ajoissa juna-asemalla, että päätimme syödä iltapalaa.  Ruokailimme paikallisessa eksoottisessa ravintolassa, eli Mäkissä, joka oli muutes ainoa Mäkki, mikä pariisissa bongatiin. Junamatka alkoi.  Erittäin hauska sattuma oli se, että kun junaliput ovat erihintaiset eriaikaan päivästä. Meidän kannalta oli suuri etu, että aamun ensimmäinen juna Pariisin oli halvin, samoin kuin viimeinen paluujuna Lontooseen. Saimme siis säästöä junalipuissa ja runsaasti aikaa Pariisissa. Kovasti väsyneinä sitten palasimme puolenyön aikoihin Lontooseen, joka siinävaiheessa tuntuikin jo kodilta, puhtaine valkoisine lakanoineen. Ensikerralla ollaan matkalla jossain muualla, ehkä.

Nyt kun on kesä parhaimmillaan, ei ole tilaa synkistelylle. Ne viisut jää syksylle.
Se josta seuraava ei tunnu erityisen iloiselta, ei ymmärrä että sanat oin tehty pilke silmäkulmassa.
Hyvinkää on varmasti oikein kiva pikkukaupunki ja kauniskin, mutta se ei vaan ole paikka
maailmassa minua varten. Olen siis käynyt siellä, useastikin. Tiedän mistä puhun.
Tuskin tarvii erikseeen mainita mikä biisi saa nyt uudet sanat.
Nauttikaa tai lukekaa, jokaisen oma valinta! 

Helle täälläkin jatkuu vielä

totesin sen äsken  teeveestä.

Minä kiidän töissä kuin hiiri

joka irti on tietokoneesta.

Olen ollut täällä pitkään,

aivan liian pitkään...

Päästäkää minut pois Hyvinkäältä,

tahdon pois jo täältä, en siedä tylsyyttä.

Päästäkää minut pois Hyvinkäältä,

jostain hiton sälinkäältä, maailman p#%/reijästä.

Jostakin pääsis keskustaan,

sieltä takaisin mahtavaa.

Mut kuinka voisin uskaltaa,

kun en tohdi ulos ovestanikaan.

Olen ollut täällä pitkään,

aivan liian pitkään...

Päästäkää minut pois Hyvinkäältä,

tahdon pois jo täältä, en siedä typeryyttä.

Päästäkää minut pois Hyvinkäältä,

jostain hiton Sälinkäältä, maailman p¤/¤%reijästä.

Joku näistä päivistä, joku näistä öistä

Joku näistä teistä vie minut pois Hyvinkäältä

Ja rakennan minä majani kauas. Kauas pois...

Päästäkää minut pois Hyvinkäältä,

tahdon pois jo täältä, en siedä tylsyyttä.

Päästäkää minut pois Hyvinkäältä,

jostain hiton Sälinkäältä, maailman p%%reijästä.

Päästäkää minut pois Hyvinkäältä,

viekää vaikka maalle, edes Riksun puolelle.

Päästäkää minut pois Hyvinkäältä,

jostain hiton Sälinkäältä, kunhan pääsen poies täältä!.